Risteilyala

Fidelio Cruise – maailman johtava risteilyalan teknologian toimittaja

IT-ratkaisut maailmanlaajuisille risteilyvarustamoille

”Yrityksemme on perustettu vuonna 1995, ja olemme kehittäneet eräitä parhaista risteilyalan IT-ohjelmistoista. Nyt olemme julkaisemassa toisen ja kolmannen sukupolven järjestelmiä, jotka tekevät risteilyalusten toiminnasta entistä tehokkaampaa ja kannattavampaa. Ala kasvaa nopeasti ja on samalla monien haasteiden edessä, kuten alati kasvavan aluskoon tuoma hallinnan monimutkaistuminen ja risteilyasiakkaiden jatkuvasti kasvavat odotukset palvelujen laadun suhteen. Me Fidelio Cruisella olemme ylpeitä siitä, että ohjelmistomme ovat koko ajan käytössä parantamassa tehokkuutta useiden johtavien yritysten monilla erilaisilla risteilyaluksilla.”
Tony Heuer, Fidelio Cruise President

Fidelio Cruise Software GmbH on markkinajohtaja risteilyalan tehokkaaseen matkustajien ja laivahenkilökunnan hallintaan sekä optimoituun varastonvalvontaan tarkoitettujen IT-järjestelmien suunnittelu-, asennus- ja tukipalveluissa. Fidelio Cruise on perustettu vuonna 1995 Hampurissa Saksassa. Yritys on kehittänyt huippuluokan ohjelmistoja ja aloittanut uuden ajan risteilyalusten toiminnan tehokkuudessa. Yrityksen pääomistaja on MICROS Systems, Inc.

Hampurissa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi Fidelio Cruisella on toimistot Yhdysvalloissa Fort Lauderdalessa sekä Malesiassa Kuala Lumpurissa. Näistä toimipisteistä yritys tarjoaa suunnittelu-, asennus- ja tukipalveluita erilaisille tehokkuuden parantamiseen ja tulojen lisäämiseen kehitetyille IT-järjestelmille.

Fidelio Cruisen toimintaperiaatteena on luoda läheiset suhteet asiakkaisiin ja heidän IT-henkilöstöönsä. Tätä yhteistyötä ylläpitämällä voidaan sekä olemassa olevat järjestelmät että yrityksen omat ohjelmistot integroida täydellisesti niin, että ne toimivat mahdollisimman tehokkaasti.

Tällä hetkellä Fidelio Cruisen ohjelmistoja käytetään jatkuvasti yli 200 aluksella, joita hallitsee yli 40 risteilyvarustamoa. Yrityksen reaaliajassa toimiva tukiverkosto on käytettävissä vuoden jokaisena päivänä ympäri maailmaa.


Yhteystiedot

Onko sinulla kysyttävää Fidelio Cruisen tarjoamista ratkaisuista? Älä epäröi ottaa yhteyttä meihin:

Puh: +49 40 398070

info@fcruise.com